keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

lempparisarjat

Ajattelin kokoa tähän postaukseen sellaisia sarjoja, joita on tullut tässä viimeaikoina katsottua ja jotka on nousseet ihan lemppareiksi asti. Game of Throneshan nyt on jo aika vanha suosikki, mutta tässä lisäksi pari muuta jotka on Netflixin hommaamisen myötä vieneet mukanaan ja joita suosittelen ihan kaikille katsottavaksi.

GAME OF THRONES


Kaikkien aikojen paras sarja! Frendi suositteli tätä viime kesänä ja olin jo muutenkin kuullut tästä kauheesti hehkutusta niin pakkohan se oli hommata ensimmäinen kausi ja oltii Dänin kaa molemmat heti ihan koukussa. Däniä lainaten, tässä sarjassa on kaikkea: Miekkoja, lohikäärmeitä ja tissejä! Haha voiko enempää vaatia. Kaikki GoT-kirjatkin löytyy, mutta en ole vielä kauheen pitkälle päässyt koska ne on englanniksi ja mulla ei kirjoissa oikeen keskittyminen tahdo riittää jos ei oo suomeks. Viime syksynä yks frendi oli pari kuukautta duuninsa puolesta Pohjois-Irlannissa jossa sattu olee nyt parhaillaan pyörivän kolmannen kauden kuvaukset. Oli muuten tosi lähellä etten lähtenyt "moikkaamaan sitä" ja siinä samalla ilmoittautunut sarjaan avustajaksi. Kuinka siistiä se nyt olis olla edes joku random white walker tossa sarjassa..

BREAKING BAD


Tätäkin alettiin kattomaan kaverin suosituksesta. Olin aluks aika epäluuloinen, koska mua ei kauheasti nappaa mitkään huumeleffat/-sarjat/-kirjat/yms. Mutta kuinkas kävikään, koukutuin ja sarja nousi heti top femmaan. Jos joku ei siis kyseisestä sarjasta mitään tiedä, niin kemianopettaja sairastuu parantumattomaan keuhkosyöpään ja turvatakseen perheensä toimeentulon alkaa valmistaa metamfetamiinia entisen oppilaansa kanssa, joka diilailee. Ihmettelin miksen ollut tästä sarjasta ennen kuullut, onhan sitä jo viisi tuotantokautta tullut, mutta selvisihän se syy: Suomessa tätä on tullut vain yksi kausi Neloselta typerästi suomennettuna Kaidalta polulta. Tässä sarjassa ei pääpaino ole missään itseään piikittävissä narkkareissa, vaan sarjan parasta antia on just henkilöhahmojen kehittyminen ja eräänlainen valtataistelu huumekartellin kanssa. Niin ja vaikkei ehkä uskoisi, niin tämä on hauska, mikäli pitää mustasta huumorista. Ai että alkoikin tulla ikävä tätä sarjaa kun selaili noita gifejä. Onneksi kesällä alkaa kuudes tk!

THE BOONDOCKS


Lisää mustaa huumoria! The Boondocks on satiirinen animaatio, jossa pääosassa on ukkinsa luona asuvat veljekset, 10-vuotias Huey ja 8-vuotias Riley. Mä en oikein osaa tästä mitään kertoa, paitsi että tässä on paras tunnari heti GoT:in jälkeen ja se onkin mun soittoäänenä. Kuunnelkaa vaikka!
Noi kaikki jaksot löytyy nyt vaikka esim. youtubesta jos joku innostuu kattelemaan. Oma suosikkijakso on se, jossa näiden ukki joutuu erään sokean vanhuksen kanssa tappeluun kun se oli tahalleen astunut tän ukin upouusien Niken lenkkareiden päälle.

HOW I MET YOUR MOTHER


Olin kuullut tästä niin paljon kehuja ja hehkutusta että mua alkoi jo ärsyttämään koko sarja ja päätin etten varmana katso, ei voi olla niin hyvä. No yks päivä tylsyyksissäni pistin ekan jakson pyörimään ja tais siinä ollakin sitten se eka tk katottuna aika nopeaan. Mä en niinkään diggaile frendeistä, ainakaan nyt enää kun ne samat jaksot on nähty se sata kertaa, mutta tämä on jotain paljon parempaa! Siinä missä Frendeissä ne istuu kahvilassa ryystämässä kahvia, niin nämä istuu alakerran baarissa vetäen bisseä. Jos joku ei ole tähänkään törmännyt, niin tätä taidetaan tällä hetkellä näyttää Subilla nimellä Ensisilmäyksellä. Itseasiassa toi nimi oli se toinen syy miksi aluksi boikotoin tätä sarjaa niin kovasti. Tyhmä nimi=tyhmä sarja. Mut en sit tiiä kuinka paljon parempi joku Kuinka tapasin mutsis olis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti