lauantai 1. kesäkuuta 2013

fiilis!

Viimeaikoina on tapahtunut vähän kaikenlaista ja niistä olisi saanut postattavaa ties kuinka monen postauksen verran jos vaan jaksaisin olla kunnon bloggari. Tähän väliin ne kuuluisat sanat: Lupaan skarppaa.

Kaikkihan sen nyt huomaa että kesä on alkanut niin ei siitä sen enempää. Ihan huikeeta ja fiilis on jo pelkästään sen takia katossa taivaissa! Kesän lisäksi siisteintä on myös se, että sain päätökseen lähes vuoden taistelun erään viraston kanssa ja vihdoin sain mulle kuuluvat rahat itselleni! Ajoitus ei olisi voinut olla parempi, nyt on nimittäin kaikki kivat kesähommat rahoitettuna ja lupasin vielä sponssata mut ja Dänin elokuussa johonkin reissuun.

Olen myös kerinnyt vaihtamaan töitä, itseasiassa tein totaalisen alanvaihdon. Siirryin ravintolahommista toimistotöihin ja sitä myötä säännölliseen työaikaan, eli nyt mulla on aina illat ja viikonloput vapaina ja se on ehkä parasta ikinä. Jos saisin päättää, niin duuni sais loppua hieman aikaisemmin kuin viideltä, koska se tuntuu jotenkin älyttömän myöhäiseltä, mutta ei sitä kaikkea voi saada. Ekaa kertaa aikoihin, ehkä ikinä, mulla on duuni jossa viihdyn ja voin kuvitella olevani pidemmän aikaa. Asiaan ei toki millään vaikuta se seikka, että toimisto sijaitsee kymmenen minuutin kävelymatkan päästä mun kotoa. Olen tässä cruiserin ostoaikeissa niin mikäs sen parempaa kuin hurauttaa laudalla potkutellen töihin näin kesällä. Aivan huikeeta.

Ensimmäinen kesäreissu onkin jo kahden viikon päästä kun suunnitelmat Ruis Rockista vaihtuikin lennossa Provinssi Rockiin johon saman tien ostinkin liput. Odotan sitä aivan törkeen innolla ja siihen fiilikseen sopiikin katsoa nyt telkkarista tuleva Taking Woodstock. Täytyy koittaa keksiä arkipäiville myös kaikkea kivaa ettei koko kesä mene sitten siihen että odottelee vain koko ajan jotain viikkojen päästä tapahtuvaa (tai viikonloppua) eikä osaa nauttia niistä muista päivistä. Mulla kun yleensä vähän tuppaa näin käymään.

Olin tässä jo ihan todella lähellä että olisin ostanut kameran, siis ihan oikean (mini)järkkärin. Olin kaupassa ja pyörittelin niitä käsissäni ja kerkesin menettää sydämeni Nikonin minijärkkärille, mutta se maksoi ihan maltaita verrattuna esim. toiseen himotukskohteeseeni Olympukseen joka oli puolet halvempi mutta ei oikein sen Nikonin jälkeen vakuuttanut. Toisaalta mun iPhone vetelee viimeisiään ja olisin uuden luurinkin tarpeessa... Äh, mua ärsyttää pistää elektroniikkaan rahaa koska käyttäisin sitä niin paljon mieluummin johonkin muuhun.

Lopuksi saatte ihastella mun meikitöntä darranaamaa (huomatkaa uudet bikinit) ja gifiä jonka olen tänään katsonut varmaan sata kertaa ja aina vaan nauran sille enemmän ja enemmän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti