keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

KÄÄK!

Ehkä ei niin kilttiä kadota blogihiljaisuuteen kun on päättänyt viimisimmän postauksen sanoihin "luvassa postausta mikäli pääsen yhtenä kappaleena takaisin". Pääsin kyllä yhtenä kappaleena kotiin ja Provinssista on tulossa postausta. Mulla on myös vaikka kuinka monta muutakin postausta tossa odottelemassa, mutta on ollut vain niin hankalaa lähteä niistä yhtäkään kirjoittamaan. Ehkä se on se kesä, mikä on vienyt mukanaan, tai pikemminkin arki ja rutinoituminen.

Tähän ysistä-viiteen-rytmiin on ollut yllättävän vaikea tottua, vaikka kyllähän se on ajan myötä helpottanut ihan vaan koska pakko tottua. Vaikka menisin mihin aikaan tahansa nukkumaan, niin tuntuu ettei mikään unimäärä riitä ja se viideltä kotiin pääseminen tuntuu niin hemmetin myöhäiseltä. Mutta onneksi on mukavimmat työkaverit koskaan ja tätä en olekaan ennen päässyt toteamaan. Vapaat illat sekä viikonloput tuntuu aivan taivaallisilta, mutta menee joka kerta aivan liian nopeaan.

Mutta joo, täällä mä vielä siis olen ja niin on tämä blogikin. Postausta on tulossa Provinssista, juhannuksesta, Tukholman reissusta, tulevan viikonlopun kekkereistä sekä haluan esitellä muutamia ostoksia puhumattakaan tästä meidän pikkuvieraastamme!

Sii juu leiter, aligeiter.